IHMEELLISET ILMAKASVIT

Follow my blog with Bloglovin
Haluan taas kirjoitella teille ilmakasveista. Huomasin viime viikonloppuna Helsingissä, Kevätmessuilla käydessäni että nämä kasvit todella kiinnostavat ihmisiä. Ilmakasveja myyvän yrityksen messuosaston ympärillä oli jatkuvasti hurja määrä ihmisiä ja yrityksen henkilökunnalle sateli kysymyksiä ja ihmetyksiä näistä persoonallisista kasveista. Kyllähän ne ovatkin hauskoja ja kiinnostavat ihmisiä miltei vauvasta vaariin.

Ilmakasvit kuuluvat ananaskasvien heimoon (Bromeliaceae) ja suurin osa tämän heimon kasveista kasvaa luontaisesti epifyyttisesti eli päällyskasvina. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät ne elä mullassa vaan vaikkapa puiden rungoilla tai oksanhangassa. Näillä kasveilla on mitättömät maanalaiset juuret. Juurilla on oikeastaan ainoa virka kiinnittää kasvi puunrungolle tms. Useimmilla ananaskasveilla on suppilomainen kasvutapa, jolloin kosteus ja ravinteet keräytyvät lehtiruusukkeen keskelle ja näin kasvi saa tarvitsemansa kastelun ja ravinteet.

Ilmakasveilla oikeammin Tillandsioilla tämä veden ja ravinteiden ottaminen on jalostunut vielä pidemmälle, sillä ne pystyvät ottamaan kosteuden ja ravinteet lehtiensä kautta, ruusukemaisen kasvutapansa lisäksi. Tillandsiat kasvavat myös päällyskasveina epifyyttisesti. Ne eivät tarvitse multaisaa kasvualustaa.

Kotioloissa Tillandsioita sumutellaan ja kylvetellään tarvittavan kosteuden takaamiseksi. Tästä olenkin kirjoitellut jo aikaisemmin ja voit käydä lukemassa ilmakasvien hoitotoimenpiteistä täältä.

Ilmakasveja voi kotona sijoitella sellaisenaan köllöttelemään lautasille ja tarjottimille. Niitä voi riiputella amppeleissa tai nyt paljon kaupan olevissa erilaisissa lasipalloissa ja lasiastiossa. Vain mielikuvitus on rajana.

Aika moni ilmakasvi on kooltaan suht pieni ja tällöin kannattaa harkita useamman kasvin ostamista. Niistä voi silloin tehdä hauskoja asetelmia vaikkapa muiden piensisustuselementtien ja tavaroiden kanssa.

Ilmakasvit sijoitetaan valoisaan kasvupaikkaan, suoraa auringonpaistetta on syytä välttää. Varjossakaan ne eivät menesty.

Minulla itselläni on onnellinen tilanne sillä meillä on kotona suihkuhuoneen pukuhuone on valoisa. Ilmakasvimme elelevät siellä suhteellisen hoitovapaalla alueella, ne ottavat tarvitsemansa kosteuden meidän ihmisten suihkuttelun aiheuttamasta kosteudesta. Suihkuttelen niille ainoastaan n. kerran kuukaudessa Tillandsioille tarkoitettua ravinnetta. Tässä osoitteessa siis hyvinkin laiskan hoitajan ihannekasveja!

En yhtään ihmettele, miksi nämä kasvit kiinnostavat kovasti. Ne ovat persoonallisen ja graafisen näköisiä, helppohoitoisia, eläviä sisustuselementtejä, joiden kanssa on kiva puuhailla.

Tillandsia-terveisin

-Vihreän peukalon Tiina-

2 Comments

  1. Eeva Tarkio

    Jep – ilmakasvit ovat tosissaan kiehtovia kasvimaailman monimuotoisia selviytyjiä ja hyvin huonekasveiksi sopeutuvia. Iso osa viehätystä tulee mielestäni niiden ominaisuudesta ruokkia kasviharrastajan luovuutta ja sisustushalua – kestävät käsittelyä ja taipuvat monenmoisiin asetelmiin. Kiitos Tiina upeista kuvistasi HUONEettRUMin messuosastolta! P.S. Kuvissa näkyvät ihanat kotimaiset saviruukut on dreijannut Susan Tronti.

    Liked by 1 henkilö

Kommentointi on suljettu.